Maailma: tarkempi kuvaus kiinnostuneille

Kalevala on kulttuuriltaan yhtenäinen, vaikka maantieteellisesti hajanainen maa. Sitä yhdistää kalevalan kieli, samanlaiset elintavat ja usko samoihin sankareihin, jotka rakensivat Kalevalasta suuren ja kamppailivat Pohjolan uhkaa vastaan. Pohjola ei ole enää uhka muuta kuin tarinoissa ja kertomuksissa: se on suurten sankareiden ajan jälkeen liian kylmä, liian kaukana ja liian heikko uhatakseen näitä mantuja. Kalevalan kylissä sen sijaan pidetään yleisesti Pohjolasta otettuja orjia. Näistä useimmat eivät edes kuulu varsinaisesti Pohjolan kansaan, vaan ovat aikanaan Pohjolalle veroa maksaneita turjalaisia. Kalevalaiselle kaskiviljelijälle turjalainen ja pohjolan asukas on kuitenkin helposti yksi ja sama. Kyliä Kalevalan mailla on paljon enemmän kuin taustamateriaalissa mainitut: useimmat kylät kuitekin sijaitsevat pitkien metsäpolkujen päässä eikä niissä ole paljon kertomista. Tyypillinen kylä koostuu vain muutamasta talosta ja kaikki lapset ja vanhukset mukaan luettuna asukasluku nousee vain suurimmissa kylissä toiselle sadalle.

Yhteiskunta saa elantonsa maanviljelyksestä, jota tuetaan kalastuksella, metsästyksellä ja karjanhoidolla. Suurimmat ja rikkaimmat kylät ovat parhailla peltomailla ja vesireittien varrella. Kaskenpoltto on yleistä, etenkin pienemmissä kylissä. Yhteiskunta keskittyy talojen ympärille: talo on yksikkö, joka huolehtii tiiviisti selviytymisestään, sillä saman talon asukkaat kerääntyvät yhteisen katon alle talvisin välttymään kuoliaaksi paleltumisesta. Taloissa asuu tavallisesti enemmän kuin yksi perhe. Yleensä talo kuitenkin ryhmittyy tiiviisti jonkun perheen ympärille ja usein suurin osa talon asukkaista on enemmän tai vähemmän sukua toisilleen. Orjat ja palvelijat tavallisesti vähemmän. Puoliso etsitään useimmiten oman talon ulkopuolelta, usein naapurikylästä.

Kylä on selvästi epämääräisempi yksikkö. Suurin osa taloista on rakennettu siinä määrin lähekkäin, että ne muodostavat kyliä. Kalevalan väkirikkain kylä on Vanaja. Kylät myös muodostavat yhtä epämäärisiä pitäjiä, joilla on tapana varustaa yhteisiä linnavuoria ja pitää käräjiä. Pitäjät koostuvat sellaisista kylistä, joiden väki pystyy suunnilleen päivänmatkan säteellä kokoontumaan yhteen.

Kirjoitustaidottomassa kulttuurissa lait, säännöt ja rangaistukset nojaavat tapaoikeuteen ja siihen, mitä pidetään yleisesti sopivana ja vanhojen tapojen mukaisena. Päälliköitä on olemassa ja päälliköt ovat johtajia, koska muut seuraavat heitä. Päälliköt voivat olla nokkelia, rikkaita , heillä on hyvät jutut tai palveluksessaan useampi asemies. Heidän valtansa on kuitenkin haurasta ja katoaa helposti. Päällikön lisäksi kyläyhteisössä kunnioitettuja jäseniä ovat tietäjä tai noita ja kylänvanhin. Monissa kylissä ei tosin ole mitään näistä ja ihmiset selviytyvät hyvin ilman päällikköä tai taikuria. Kylänvanhimman asema perustuu lähinnä siihen, että häntä käytetään asiantuntijana pitkän elämänkokemuksensa nojalla. Vanhimman asema perustuu harvoin tarkasti laskettuihin vuosiin ja useimmin maineeseen ja luottamukseen.

Vaikka muuraustaito on tuntematon, rakennetaan Kalevalassa silti linnoja. Linna on terminä varsin suureellinen niille mäkilinnoituksille ja vaarojen huipuille rakennetuille pakopaikoille, joita puumuurit ja kivistä ladotut vallit suojaavat. Ne ovat pakopaikkoja, jonne suojaudutaan vainolaisen uhatessa. Linnakkeeksi nimetyt kukkulanlaet ovat tavallisesti tarpeeksi laajoja, jotta sinne kykenee vetäytymään satoja ihmisiä karjoineen.

Kalevalan runoelman tapahtumat ovat hahmojen maailman epämääräistä lähimenneisyyttä. Kalevalan sankarit eivät enää elä ihmisten joukossa ja tapahtumista kerrotaan useampaa versiota. Ilmarinen on kuitenkin hahmoille mestariseppä, jonka takomia tarvekaluja voidaan saattaa olla suurilla päälliköillä käytössä.

Markkinat

Kauppoja kalevalan kansa tekee markkinoilla. Elämää hallitsee omavaraistalous, mutta koska kaikkea ei pystytä tekemään itse, kokoonnutaan tiettyinä päivinä hyvien matkakelien myötä laajemmaltakin alueelta käymään kauppaa. Vanajan tori on näillä rajoilla tärkein kauppapaikka, mutta tällä viikolla Retulan saareen on kokoontunut paljon väkeä käymään kauppaa, sillä mikä tahansa syy kokoontua on syy ostaa kotiin tarvittavia tarpeita ja vaihtaa ylijäämää pois. Rahaa Kalevalassa ei lyödä, mutta vaihdon välineenä käytetään kyllä turkisten ohessa ulkomaisia kolikoita. Mitään kiinteitä valuuttakursseja ei ole. Pelissä varsinainen markkinapäivä on sijoittunut edelliselle päivälle, jolloin paikalla on ollut enemmän väkeä.

Käräjät

Kalevalan maassa ei ole kirjoitettuja lakeja, vaan elämää sanelevat tottumus, perinteet ja hyvät tavat. Useinkaan nämä eivät riitä ja tätä varten ovat käräjät. Käräjät ovat yhteisön kokoontuminen yhteen selvittämään asioita ja ratkaisemaan pulmat puhumalla.

Yhteiskunta on voimakkaan kansanvaltainen ilman demokratian ideaa. Lähtökohta käräjillä on tavallisesti se, että kaikki joita asia koskee, saavat sanoa sanansa. Toinen lähtökohta on siinä, ettei omavaraistaloudessa elävillä ole aikaa eikä haluja kuunella tyhjänpäiväistä suunpieksämistä ja siksi on parasta, että lähinnä ne puhuvat, joita kannattaa kuunnella. Sosiaalinen paine ja hiljaiseksi huutamisen pelko rajaavat epäsuorasti puheoikeutta.

Ne, joita kannattaa kuunnella ovat mahtitalojen isännät ja emännät. Toiset talot ovat rikkaita ja niissä on paljon väkeä ja palveluskuntaa. Mikäli asioita ei saada sovittua, ovat tuollaiset talot hankalia vihan kohteita ja siksi niiden puhujia kuunnellaan tarkemmalla korvalla kuin muita. Talon mahti on kuitenkin ailahtelevaista ja riippuu säistä, sadoista ja onnesta, joten mitään kovin pysyvää eliittiä ei ole muodostunut.

Osa kylistä on lisäksi nimennyt päällikön tai joissakin kylissä joku on saattanut julistautua päälliköksi. Päällikkö on muiden kylän talojen tunnustama mahtiasema, joka perustuu tyypillisesti vaurauteen ja luottamukseen. Päällikkö on se, joka johtaa puhetta käräjillä. Päällikkö organisoi mäkilinnan hoitamista tai neuvottelee väkeä Lapin eräretkille. Päällikkö neuvottelee naapureiden kanssa kalavesistä ja hoitaa kylän asioita. Jos kylä ei saa valittua päällikköä, vastaavana edustajana ja puheenjohtajana toimii tavallisesti kylänvanhin. Yleisesti tiedetään, vaikka harvoin ääneen sanotaan, että omavaltainenkin päällikkö saa tavallisesti aikaan enemmän kuin kohtalainen kylänvanhin.

Tavallisesti käräjillä käydään lähinnä lähikylien asioita, sillä omassa kylässä ongelmat saadaan tavallisesti sovittua ilman käräjiäkin. Harvemmin pidetään isoja käräjiä, jonne kutsutaan väkeä kaikkialta Kalevalan maasta, sillä vuosiin ei ole ollut niin suurta asiaa, että se koskettaisi koko maata. Retulan saaressa kuitenkin kerrotaan niistä muinaisajoista, jolloin Kalevalan sankareilla ja päälliköillä oli tapana kokoontua tällä pyhällä saarella sopiakseen sodasta ja rauhasta. Kulsialan väki on kutsunut naapurinsa Sääksmäeltä ja Vanajasta käräjille varmistaakseen, ettei vahvojen naapureiden välille syttyisi vihaa, joka veisi leivän köyhempienkin suusta. Monille käräjät ovat kuitenkin tekosyy saada pidettyä kerrankin suuret markkinat Kulsialan kylän mailla eikä naapureiden rikkaammilla kauppapaikoilla.

Asioista ei äänestetä. Jos enemmistö on tarpeeksi näkyvä, kuuluva ja vahva, antaa viisaampi usein periksi saatuaan pienenkin myönnytyksen. Asioista puhutaan ja koitetaan hieroa sopua antamalla tarjouksia ja vastatarjouksia. Tavoitteena on tila, johon kaikki neuvottelijat tyytyvät. Ellei sopua saada puhumalla, voidaan tarpeeksi hankalassa tapauksessa asia ratkoa asein. Pääpuhujan ja taistelijan ei tarvitse olla sama henkilö.

Vaikka äänestämistä ei tunneta, käytetään käräjäympyrässä yleisesti Kalevalassa käräjänkäyntinä tunnettua liikkeeseen ja sijaintiin perustuvaa demokraattista painostusmuotoa. Käräjäympyrässä vastakkaiset riita-asiaa sovittelevat asettuvat vastakkain ja yleisö asettuu heidän sivuilleen. Kun asiaa puidaan, liukuu yleisö vähitellen sen riitelijän puolelle, jonka asian katsoo olevan oikeutetumpi. Tämä auttaa usein saamaan asiat päätökseen, jos toinen osapuoli näkee minkälainen voima toisella puolen olisi vastassa.

Verikosto

Kostaminen on luonteva osa kalevalaista kulttuuriperintöä. Kostaminen tehdään ensi sijassa väärintekijälle, mutta mikäli häntä ei saada kiinni tai hänen sukunsa suojelee häntä, niin kosto voidaan ulottaa väärintekijän perheeseen ja talouteen ja tämä on yleisesti hyväksyttävää: onhan talo vastuussa jäsenistään ja puhaltaa yhteen hiileen. Verikostojen ongelmana on riski niiden äitymisestä koston kierteeksi, joka saattaa jatkua vuosia tai vuosikymmeniä.

Orjat

Useimmilla taloilla ei ole yhtään orjaa, mutta orjuus on silti yleisesti tunnettua ja orjia käytetään kaikkialla Kalevalassa. Toisin kuin muu palvelusväki, orja ei voi valita palveluspaikkaansa, vaan on isäntäväen omaisuutta vähän samaan tapaan kuin karja. Orjia ei ole tapana erityisesti rankaista tai pitää kehnosti: elämä on usein niin rankkaa muutenkin, ruoka niukkaa ja orjalle osuvat yleensä ne tylsimmät tai raskaimmat kotitaloustyöt. Orjia otetaan sukuvihojen ja taisteluiden saaliina, Pohjolasta ja Lapista ryöstämällä ja toisinaan kauppapaikoille tulevilta orjakauppiailta. Tarpeeksi kehnon vuoden seurauksena tavallinen kalevalainenkin voi myydä itse itsensä orjaksi varmistakseen saavansa ruokaa talveksi ja perheelleen. On tavallista, että omistajat kiintyvät orjiinsa siinä missä hevosiin tai härkiinkin. Orjatarhausta ei tunneta, vaan orjanaiselle syntyvät lapset ovat talonväkeä siinä missä piiat ja rengit ja voivat vapaasti vaihtaa asuinpaikkaansa palvellakseen toisessa talossa tai lähteä elämään lappalaisten tavoin metsiin.

Ukonkivi ja Akankivi

Retulan pyhässä saaressa on kaksi muita pyhempää kiveä. Ukonkivi on paikka, jossa salamat myrkyllä paukkuvat. Sillä suoritetaan tärkeimmät Ukon uhrit ja kivellä pidetyt riitit antavat tekijöilleen voimaa, päättäväisyyttä ja voimaa sodan toimiin. Akankivi on harvemmin mainittu, mutta tärkeä riittipaikka sekin. Siellä suoritetut riitit tuovat siunauksen, joka antaa ruokaa ja rauhaa.